Laskurahoitus on kokonaisvaltainen ratkaisu liiketoiminnan kasvuun
Mitä laskurahoituksella tarkoitetaan? Tämä on edelleen yleinen kysymys suomalaisten yrittäjien keskuudessa. Suomessa laskurahoitus ei ole vielä yhtä tunnettu tai käytetty rahoitusmuoto kuin perinteinen yrityslaina. Esimerkiksi Euroopassa laskurahoitusta hyödyntää prosentuaalisesti suurempi määrä yrityksiä kuin Suomessa. WS Finance Oy:n laskurahoitusliiketoiminnan rahoitusjohtaja Alexis Eronen on aiemman kansainvälisen työkokemuksensa ansiosta päässyt todistamaan tämän ilmiön aitiopaikalta. Erosen aiemmat kokemukset luottoriskianalyytikkona osoittivat, että laskurahoitus on monessa muussa maassa, esimerkiksi Saksassa, hyvin yleistä:
”Saksassa laskurahoitusta hyödyntävät erityisesti teollisuusalan yritykset, joilla on pitkät maksuehdot ja suuret tuotantoon liittyvät kiinteät kustannukset.”
Rahoitusmuotona laskurahoitus, toiselta nimeltään factoringrahoitus, tarjoaa yrityksille vakautta ja varmuutta kassavirran hallintaan, mikä puolestaan auttaa yrityksiä suoriutumaan maksuvelvoitteista ilman omien asiakkaiden maksuviiveiden vaikutuksia. Erosen mukaan Suomessa laskurahoituksen haasteena eivät välttämättä ole sen kustannukset, vaan yleinen tietoisuuden puute: moni yritys ei tiedä, että tällainen rahoitustyökalu olisi käytettävissä. Eronen kuvailee laskurahoitusta kumppanuutena:
”Näemme laskurahoituksen kumppanuutena asiakasyritystemme kanssa. Tavoitteenamme on tarjota joustavia ratkaisuja, jotka vahvistavat likviditeettiä ja tehostavat käyttöpääoman hallintaa. Palvelumme mukautuu asiakkaidemme rahoitustarpeisiin, ja haluamme viestiä sen olevan varteenotettava vaihtoehto perinteiselle yrityslainalle yrityksen maksukyvyn tukena.”
Pähkinänkuoressa laskurahoitus on siis rahoitusmuoto, jossa yritykset myyvät tai rahoittavat myyntisaataviaan rahoitusyhtiölle ennen niiden erääntymistä. Rahoitusyhtiö maksaa osan laskun summasta yrityksen tilille heti ja loput sitten, kun loppuasiakas on suorittanut laskun rahoitusyhtiön tilille. Tyypillisesti rahoitusaste eli summa, jonka yritys saa laskusta heti vaihtelee 30 - 90 % välillä, mutta se on aina räätälöitävissä yrityksen tarpeita vastaavaksi.
Eronen korostaa laskurahoituksen hyödyllisyyttä varsinkin aloittaville yrityksille - laskurahoituksessa hyvän asiakaskunnan kautta muodostuvat myyntisaatavat voivat toimia rahoituksen vakuutena, mikä avaa mahdollisuuksia erityisesti yrityksille, joilla ei välttämättä vielä ole laajaa taloushistoriaa yrityslainahakemuksen tueksi. Tämän vuoksi laskurahoitus onkin varteenotettava vaihtoehto perinteiselle yrityslainalle erityisesti aloittaville yrityksille.
Kesällä 2024 lanseerattu BusinessCredit laskurahoitus ei kuitenkaan ole vain pelkkä rahoitustuote, vaan laajempi palvelukokonaisuus, joka vähentää yrityksen laskutukseen liittyviä epävarmuuksia ja keventää yrittäjän hallinnollisen työn taakkaa. BusinessCredit laskurahoituksen yhteydessä yrittäjä saa käyttöönsä ammattimaisen perintäpalvelun ja luottotietokyseilyihin perustuvan analysointipalvelun, jonka kautta yrittäjä voi saada arvokasta tietoa esimerkiksi uusista asiakkaistaan. Palvelu ja siihen liittyvä automatisoitu ohjelmisto on rakennettu yrittäjälähtöisesti selkeäksi kokonaisuudeksi, jossa on otettu huomioon myös kirjanpito sekä yrityksen keskeiset raportointivaateet.
Erosen mukaan suomalaisten yritysten kannattaa ehdottomasti harkita laskurahoituksen käyttöönottoa, erityisesti sellaisissa tapauksissa, joissa perinteinen yritysrahoitus ei ole mahdollinen tai yrityksen kannalta optimaalinen ratkaisu:
”Kun kyse on yrityksen likviditeetin parantamisesta sekä käyttöpääoman tehostamisesta – kannustan yrityksiä tarkastelemaan lainarahoituksen ohella myös laskurahoituksen hyödyntämistä. Palvelu ei tuo lisäarvoa yrityksen toimintaan ainoastaan varsinaisen rahoituksen, vaan myös esimerkiksi saatavien hallinnan sekä luottoriskien vähentämisen näkökulmasta. Lisäksi laskurahoitus voi useissa tilanteissa muodostua edullisemmaksi rahoitusvaihtoehdoksi yritykselle kuin muut perinteisemmät rahoitusmuodot.”
Kiinnostuitko laskurahoituksesta? Ota meihin yhteyttä, niin katsotaan yhdessä, miten laskurahoitus voi tukea yrityksesi kasvua ja kassavirran hallintaa.
Alexis Eronen
Rahoitusjohtaja
040 091 8012
Henna Kantala
Myyntipäällikkö
044 796 5736
Tämän blogitekstin pohjana toimi Etelä-Suomen Sanomien 31.8.2024 julkaisema artikkeli, joka käsitteli laskurahoituksen käyttöä Suomessa.